Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2017.

Mitä jäi mieleen

Työssäoppimisen viimeinen viikko suoritettu. Paljon hienoja hetkiä ja uusia kokemuksia, erilaisia tehtäviä, vastoinkäymisiä ja onnistumisia. Hieno tunne kaikin puolin. Viimeinen viikko oli kiireinen mutta mielenkiintoinen, vaikkakin työt olivat yksinkertaisia silti vaati keskittymistä ja tietynlaista malttia. Mitä pidemmälle työssäoppiminen jatkui, sitä paremmin siellä viihtyi, henkilökuntakin tuntui kuin olisi aina työskennellyt heidän kanssaan. Päällimmäiset ajatukset keskittyvät enimmäkseen palautteeseen mitä sain, paljon positiivista, joita en osannut odottaa, sekä kritiikkiä, siitä mitä pitäisi tehdä toisin ja asioita, mitä voi parantaa seuraavassa työssäoppimisjaksossa. Jokatapauksessa  hieno paikka ja upea henkilökunta.

Jotain muuta

Viime viikko oli sen verran samankaltainen kuin muutkin viikot, että ajattelin kirjoittaa jostain muusta. Tuotteistahan olen osittain jo kirjoittanutkin, tuoteryhmät naisten ja miesten vaatteista myös lasten vaatteisiin. Tuotteet pääpiireittäin, asusteet, paidat, housut, mekot, hameet, trikoot, topit, neuleet, alusvaatteet, sukat ja ulkoasut. Tuotealueet, esillepanot, sekä niiden nimitykset ja eroavaisuudet. Front area myymälänetuosassa pääsisäänkännin yhteydessä oleva ikkuna, frot-alueet 1,2 ja 3, XLNT, miesten ja lasten focua, alusvaatteiden frontti ja kampanja. Sanastoa myymälästä, pick (varaston keräilylista), joulukuusi (nelihaarateline, t-teline), mekkohenkari ja toppihenkari (hihaton tuote), detsu (seinäteline), kaari (seinäkaari), nukkehylly (leveä hylly), riiput (henkareilla tuodut vaatteet kuormassa, rekki (pyörillä kulkeva vaateteline. Hyvä asiakaspalvelu, ole iloinen, läsnä, kuuntele asiakasta, esitä avoimia kysymyksiä, joihin asiakas ei voi vastata kyllä eikä ei, kuten (m

Taas viikko takana

Tätä viikkoa voisin kutsua nimellä virheistä oppiminen, pari mokaa tuli tehtyä ja niistä opittua, ei kuitenkaan mitään sen suurempaa. Paineen alla työskentely tuli myös tutuksi, kun on paljon tekemistä kokoajan ja silti pitäisi taipua muihinkin suuntiin, tästä pääsemmekin perjantain kuormaan, liikkeen mukaan suurin kuorma mitä on koskaan ollut. Siinäpä ne tärkeimmät asiat taisi jo olla. Työpiste tuli myös siivottua ja henkarit lajiteltua. Eli rankkoja ja opettavaisia mutta myös tuttuja ja turvallisia päiviä takana. 

Viime viikko

Siispä viime viikko oli ehkä hieman erilainen kuin ennen, vaikkakin työt olivat samankaltaisia. Alennuksien päivittelyä, uusien hintojen tekoa ja järjestelyä. Kaikki mallinuket päivitettiin niin, että suurimman osan pöydän vaatteista oli Hampton-merkkisiä. Sain myös viimein itse päivittää miesten toisen pöydän. Viikko oli myös asiakkaitten osalta kiireisempi, ja sitäkautta asiakaspalvelu tiheämpää. Työnteko oli myös entistä enemmän yksilöllisempää ja vastuuta oli enemmän. Muun muassa naisten yöpukupöytä sai uudet hinnat, jotka itse laitoin. Myös naisten asustepöytä päivitettiin toisen työssäoppijan kanssa entistä yksilöllisemmin. Varastojen tyhjentämistä ja siivoamista oli myös enemmän. Hintojen alentamisessa vaatteet etsittiin koodien avulla itse, samalla tavoin kuin Black Fridayn aikana. Miesten osasto oli kuitenki suurin osa tätä viikkoa. Visuaalista näkemystä ja tarkkaa työtä, ripustamista ja graafista suunnittelua huomaa työssä entistä enemmän ja sitä pääsee myös enemmän tekemään